Syysmietteitä

Takana on pitkä kesä ja harvinainen työrupeama, johon en sen kummemmin puutu tässä. Jospa tämä blogi lähtisi nyt kunnolla käyntiin - riippuu kovasti omista lyhyistä hermoistani sekä siitä, minkälaista kommenttia tämä kerää. En tarkoita, että kaiken pitäisi olla ylistystä ja hymistelyä, mutta en jaksa vääntää perusasioita rautalangasta ihmisille, jotka haluavat tahallaan ymmärtää väärin. Elämässä on parempaakin tekemistä.

Kontiolahdella pakolaiskeskuksen asukkaiden häiriökäyttäytyminen on aiheuttanut eripuraa kantaväestön ja pakolaiskeskuksen asukkaiden kesken. Uutisointi on ollut paikoin merkillisen puutteellista ja asenneilmastoltaan vaihtelevaa, mutta Karjalaisessa summataan nyt syitä, mikä johti lopulta myrskyyn vesilasissa. Järjestystä on vaadittu, neuvotteluja on käyty, hermoja on menetetty, kaikesta on irtisanouduttu ja ylilyönnit tunnustettu.

Ymmärrän varsin hyvin paikallisten hermostumisen siitä, ettei paikallinen nuoriso ole mahtunut koko kesänä kentälle pelaamaan pakolaiskeskuksen väen vallattua sen, puhumattakaan roskaamisongelmasta, joka paikallisella uimarannalla on ollut saman porukan jäljiltä. Sen lisäksi pakolaiskeskuksen asukkaat ovat aiheuttaneet vaaratilanteita liikenteessä. Herää väkisinkin kysymys, millä tavalla pakolaiskeskuksen asukkaita on evästetty tavoista ja säännöistä? Vaikuttaa siltä, että ei juuri millään tavalla. Onko siis ihme, että sukset menevät väkisinkin ristiin?

Liikennesäännöt ja paikalliset lait ja tavat eivät automaattisesti imeydy ihmisen päähän toiseen elinpiiriin siirryttäessä, etenkin jos vastaanottava kulttuuri on merkittäviltä osin erilainen kuin lähtökulttuuri. Tällöin ihminen tarvitsee alussa liki jatkuvaa opastusta ja ohjausta, olipa kyseessä aikuinen tai lapsi. Saattaa ehkä tuntua kiusalliselta opettaa aikuiselle ihmiselle asioita, jotka ovat meillä lapsillekin itsestäänselviä, mutta jotenkin ne perusasiat uudesta kulttuurista on opittava. Ne voi oppia joko niin että joku ne opettaa, tai sitten ne opitaan ennemmin tai myöhemmin kantapään kautta kun ollaan jouduttu törmäyskurssille paikallisväestön kanssa. Juuri näin on käynyt Kontiolahdella. Ilmankos tunnelmat kiristyvät ja joudutaan turvautumaan äärimmäisiin keinoihin, kun tulokkaat on patistettu kantaväestön sekaan selviämään omin nokkineen.

Suvaitsevaisuususkovat ovat kiljuneet kurkkunsa käheiksi rasismista tajuamatta millainen vaikutus olisi sillä että edes joskus katsoisi peiliin. Kontiolahden tapaus osoittaa, että kotouttamistoimenpiteet ovat riittämättömiä. Toivottavasti tästä tapauksesta ollaan opittu edes jotakin, sillä muussa tapauksessa ongelmat ovat vasta alussa.

Muutos kommentointiin

Päätin, että tästä lähin saavat kommentoida vain rekisteröityneet käyttäjät, koska kommenttilootiin tulee niin paljon tarkoituksetonta anonyymitauhkaa. Kaikkein huvittavimpana anonyymi, joka rupesi opastamaan minua että kristityillä ja muslimeilla ei ole samaa jumalaa, vaikka itse olin tismalleen samaa mieltä mutta olin tuskastunut erään toisen kommentoijan väitteestä, että jumala on sama.

Jotenkin olin tätä blogia aloittaessani toivonut optimistisesti asiallista keskustelua enkä kevytmielistä heittelyä mamuvastaisuudesta tai opetusluentoja asioista jotka jokainen peruskoulun käynyt tietää. Poliittinen bloggaaminen on osoittanut mielettömyytensä heti alkumetreillä, mutta vielä en ainakaan halua lopettaa. Näin kesällä kuitenkin olen varmasti pitkiä aikoja hiljaa, koska minulla on ns. elämä ja kaikenlaisia kesärientoja.

Jatkossa toivon kommentoijilta seuraavaa:
- Lue muutkin kommentit kuin minun, niin ehkä tiedät mitä olen tarkoittanut jossakin toisessa kommentissa.
- Jos olet niin lapsellinen että sekoitat (joko tahallasi tai tietämättömyyttäsi) kritiikin ja mamuvastaisuuden, on ehkä parasta ettet kommentoi ollenkaan.
- Ole asiallinen. Jos tekee mielesi haastaa riitaa tai trollata, ole hyvä ja mene jonnekin muualle.

Nostan hattua niille, jotka jaksavat kirjoittaa ja olla kärsivällisiä kaikenlaisista nillityksistä huolimatta.

Ituhippikiukkua

Eilen nautiskelin ystäväni kanssa kesäpäivästä Vapaudenpuiston keinuissa (erittäin mukava idea kaupungilta laittaa puistoihin keinupenkkejä, kiitos siitä) jäätelöä syöden, kun rauhan rikkoi mielenosoitus, jonka järjestämisestä ei kaikesta päätellen oltu ilmoitettu poliisille. Mielenosoittajat huusivat naurettavia iskulauseita puutalojen murhasta, vallankumouksesta ja kapinasta. Yleinen uniformu tuntui olevan se yleinen nk. kantaa ottavien nuorten puku: palestiinahuivi, laukku (mieluiten kehitysmaakaupan) täynnä merkkejä, muut rievut vapaavalintaisia mutta teemaltaan yhtenäisiä.

Kyseessä olivat talonvaltaajat, jotka jo kahdesti häädettiin purku-uhan alla olevasta röttelöstä Torikadulta. Puutalojen murhasta ei Joensuussa oikein voi puhua, koska kaikki vähänkään hyväkuntoiset puutalot on remontoitu ja kunnostettu oikein kauniiksi, ja Pakkahuoneen lähettyville rakennetaan parasta aikaa lisää puutaloja, vieläpä vanhaan malliin jotta ne sopisivat ympäristöönsä. Koristeleikkaukset ja kaikki. Tuntuu naurettavalta, että iso porukka katsoo asiakseen puolustaa läpilahoa ja osittain vajonnutta mörskää kun tilalle voitaisiin vallan hyvin pystyttää uusi ja tukeva. En tosin tiedä mitä kaupunki aikoo kyseisen talon tilalle rakentaa, mutta tuntuisi merkilliseltä että alueelle jossa kunnostetaan vanhoja puurakennuksia ja rakennetaan uusia samanlaisia, päätettäisiin äkkiä pistää yhtenäisyyttä rikkomaan jokin elementtikolhoosi.

Olen itse kovasti vanhan rakennuskannan säilyttämisen puolesta, mikäli talot ovat remonttikelpoisia, ja vastustan nykyisen elementtiarkkitehtuurin hengettömyyttä ja rumuutta, mutta tiedän varsin hyvin, että tuollaiset mielenosoitukset ja häiriköinnit vain pahentavat asiaa. Vallankumous ja kapina? Kaupunki ei kuulu enää meille? Myötähäpeäni määrää ei voinut mitata millään asteikolla, kun kuuntelin noita mahtipontisia iskulauseita. Jos olisin voinut, olisin paimentanut tuon kiihkomielisen lauman Areenalle ja luennoinut muutamista historiallisista tosiasioista. Vaikka mitäpä se olisi auttanut? Monet tuntuivat olevan vastustamisessa mukana ihan vain vastustamisen ilosta. Julmahuvimaisesti sanottuna: "että saadaan huomiota ja saadaan päteä". Jostain syystä tuli mieleen elävästi seuraava Monty Pythonin sketsi.

PS. Joensuun kirjasto on ottanut Halla-ahon kirjan kokoelmiinsa. Hienoa!

McHalal - not lovin' it

Sain tässä taannoin kuulla Suomen McDonald'sin käyttävän kaikkiin kanatuotteisiinsa halal-teurastettua lihaa. Oikeaoppisessa halal-teurastuksessa eläintä ei tainnuteta, tainnutukseksi riittää kun teurastaja sanoo "bismillah-allah-hu-akbar". McDonaldsin kanatuotteet tulevat Danpo A/S -teurastamosta Tanskasta. Koska vastustan Halal-teurastusta liian kivuliaana teurastustapana eikä ravintolaruokiin pitäisi sotkea uskonnollisia rituaaleja kertomatta siitä asiakkaille (asiakkaan pitäisi voida luottaa ravintolaan tarvitsematta tehdä salapoliisityötä netissä), niin päätin laatia Mäkkärille paheksuvan palautteen.

Kerroin, etten halua syödä minun kannaltani katsottuna epäjumalan nimiin teurastettua lihaa, ja että McDonald's loukkaa monien ihmisten uskonnollisia tunteita tarjoamalla uskonnollisesti teurastettua lihaa. Ilmaisin totta kai myös huoleni eläinten hyvinvoinnista ja siitä, että halal-teurastuksessa eläimiä ei tainnuteta tarpeeksi. Tänään sain postissa kirjeen McDonald'silta, ja se kuului seuraavasti:

Hei Minna,

Kiitos palautteestasi ja kysymyksestäsi.

Eläinten hyvinvointi on McDonald's -ketjulle erittäin tärkeää. Ymmärrämme vastuumme ruokatuotteiden maailmanlaajuisena ostajana, ja teemme jatkuvaa työtä yhdessä tavarantoimittajiemme kanssa hyvien eläinten tuotantotapojen varmistamiseksi. Sitoutumisemme eläinten hyvinvointiin on dokumentoitu McDonald's Agriculture Assurance Programme (MAAP) -ohjelmaan. Eläinten hyvinvointi on yksi MAAP-ohjelman kuudesta pääosiosta.

Kanatoimittajamme tanskalainen Lantmännen Danpo A/S on sitoutunut MAAP-ohjelmaan ja heidät auditoidaan säännöllisesti ohjelman mukaisesti. Halal-säännöstöt eivät mene eläimen hyvinvoinnin edelle. Kaikki prosessiin tulevat eläimet ensin tainnutetaan, jonka jälkeen niskan verisuonet katkaistaan. Tämä menetelmä on eläimelle vähiten kärsimystä aiheuttava ja samaa menetelmää käytettäisiin myös ilman Halal-säännöstöä. Tuotantolaitoksella on aina paikalla Tanskan elintarvikeviraston eläinlääkäri, joka varmistaa, että toiminta täyttää Tanskan ja EU:n lainsäädännön vaatimukset. Ainoa ero, jonka Halal-säännöstön noudattaminen tuo prosessiin, on se, että paikalla on myös muslimityöntekijä, joka lausuu rukouksen itselleen. Eläinten hyvinvointiin tällä ei ole minkäänlaista vaikutusta. Lantmännen Danpon tuotannosta menee osa vientiin muslimimaihin, jotka vaativat Halal-tuotantotapaa.

Mikäli haluat lisätietoa McDonald's-ketjun toimintatavoista ja eläinten hyvinvoinnista, kerron lisää mielelläni. Yhteystietoni ovat alla.

Aurinkoista kevättä!

Ystävällisin terveisin,
Tiina Partanen
Laatupäällikkö/QA Manager
McDonald's Oy Finland

Hmmm. Mikäli asia on niin kuin kirjeessä sanotaan, liha ei takuulla täytä muslimimaissa vaadittua halal-säännöstöä, koska siellä eläintä ei saa tainnuttaa ensin. Muutenkin asia on hieman kyseenalainen. Koska kanoja teurastetaan tuotantolinjalla varmasti kymmeniä, ellei satoja tunnissa, paikalla täytyy olla kahdessa vuorossa muslimi, joka rukoilee jokaisen kanan kohdalla erikseen, eikä hän ehdi tehdä mitään muuta kuin rukoilla ehtimiseen, koska kanoja teurastetaan kovaa vauhtia.

Itse en missään tapauksessa halua suosia tuottajaa, joka palkkaa ihmisiä uskonnon perusteella pelkästään rukoilemaan tiloihinsa. Enkä halua syödä minkään jumalan nimiin teurastettua lihaa. Halal-teurastusta ei tulisi suosia kotimaisen ravintolaruoan tuotannossa edes erityisjärjestelyin, koska se paitsi antaa kasvualustan halal-teurastuksen leviämiselle ylipäänsä, se ei myöskään ole uskonnollisesti tasa-arvoista asiakkaiden kannalta. Kaikki eivät halua sotkea uskontoa ruokailuunsa, varsinkaan ketjuravintoloissa.

Suomen McDonald'sin tulisi suosia kotimaisia kanantuottajia eikä teurastuttaa niitä minkään jumalan nimiin. Jos tämä ei heille sovi, ainakin heidän tulisi laittaa ravintoloihinsa ilmoitus, että kananliha on halal-teurastettua. Mutta he eivät tee sitä, koska tietävät varsin hyvin, miten se vaikuttaisi myyntiin.

Jos minulla olisi rahaa, harrastaisin vähän tutkivaa journalismia ja kävisin itse katsomassa Danpon teurastamossa, miten homma toimii. Minulla on hankaluuksia luottaa noihin virallisiin kirjeisiin.

Otteita Pakomatkasta

Olen loppusuoralla lukemassa äärimmäisen mielenkiintoista kirjaa. Ayaan Hirsi Ali on kirjoittanut elämäkerrallisen kirjan (Pakomatkalla) kasvusta erilaisissa muslimiyhteisöissä, alistumisesta Allahin tahtoon, ja henkilökohtaisesta kasvustaan alistujasta itsenäiseksi ihmiseksi. Pakomatkalla kuuluu ehdottomasti kategoriaan "kirja, joka kaikkien pitäisi lukea", samoin kuin Hirsi Alin edellinen teos Neitsythäkki, jota minulla on kunnia pitää omassakin kirjahyllyssäni.

Ayaan Hirsi Alin tarina on varsin poikkeuksellinen, ja uskon ettei hänestä koskaan olisi voinut tulla samanlaista taistelijaa, jos hänen isänsä ei olisi ollut erityisen vapaamielinen. Ayaanin isä, Hirsi Magan, oli korkealle arvostettu vaikuttaja joka ajoi mm. erilaisia lukutaito- ja muita opinto-ohjelmia Somaliassa. Hirsi Magan laittoi myös tyttärensä kouluun ja antoi heidän opiskella niin pitkälle kuin he halusivat, ja hän myös vastusti tyttöjen ympärileikkauksia islamiin kuulumattomana heimohömpötyksenä (valitettavasti Ayaanin äiti ympärileikkautti tyttärensä isän kiellosta huolimatta). Keniassa maanpaossa ollessaan Ayaan kävi edistyksellistä koulua, jossa hän sai tutustua länsimaiseen kirjallisuuteen, joka puolestaan sai hänetkin haaveilemaan vapaudesta ja tasa-arvosta. Ayaan oli isänsä suosikki, ja Hirsi Magan joskus sanoi häntä lempeästi ainoaksi pojakseen (vaikka hänellä olikin poika, mikä oli erityisen suuri huomionosoitus tyttärelle). Sen verran perinteinen Hirsi Magankin oli, että sopi tyttärelleen naimakaupat Kanadassa asuvan somalimiehen kanssa. Ayaan ei halunnut mennä naimisiin tuntemattoman miehen kanssa, joten hän pakeni Kanadanmatkansa välilaskupaikasta Bonnista Hollantiin.

Ayaan Hirsi Alin isältään perimä kriittinen suhtautuminen asioihin toimi pakomatkalla hänen edukseen. Kun hän törmäsi outoihin ja uskontonsa vastaisiin asioihin, jotka eivät olleetkaan sitä mitä hänelle oli opetettu, hän ei laittanut kaikkea Saatanan tai vääräuskoisten syyksi, vaan tutki asioita ja kysyi itseltään, oliko häntä kenties opetettu väärin. Kyseenalaistamalla omat oppinsa vääräuskoisista, valkoisista ja Euroopasta Ayaan integroitui itselleen täysin uudenlaiseen, eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Hän aloitti pohjalta, kuten kuka tahansa ummikkona toiseen maahan tullut: opiskeli ahkerasti kieltä ja teki erilaisia lähtötason töitä tehtaissa ja siivoojana, ja koulutti itsensä yliopistoon asti. Hän halusi ymmärtää miten hyvinvointivaltio toimi, ja hän halusi valistaa muitakin muslimeja murtautumaan takapajuisen oppineisuuden häkistään ajattelemaan itsenäisesti. Uskontoon nojaavan tietämättömyyden muuri osoittautui kuitenkin aivan liian suureksi työmaaksi yhdelle naiselle, varsinkin kun länsimainen yhteiskunta - Ayaanin suureksi hämmästykseksi ja kauhuksi - tuki avoimesti tätä eristäytymistä ja tietämättömyyttä suvaitsevaisuuden varjolla.

Minulla on vielä rippunen lukematta, mutta olen niin tohkeissani etten malta olla laittamatta tänne joitakin lainauksia kirjasta:

"Mogadishussa oli 1990 paljon vähemmän länsimaisittain pukeutuvia naisia kuin vain kymmenen kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. He olivat aina olleet vähemmistönä, mutta nyt suuntaus oli näkyvästi kääntymässä heitä vastaan. Ainanshiella oli tapana sanoa: 'Ennen Muslimiveljeskunnan tuloa kaikilta näkyivät käsivarret ja sääret. Emme koskaan kiinnittäneet siihen huomiota. Mutta nyt kun naiset peittävät itseään niin paljon, en pysty ajattelemaan muuta kuin noita pyöreitä pohkeita, silkkisiä käsivarsia ja kookoksen tuoksuisia hiuksia. En koskaan aikaisemmin ajatellut kauloja, mutta kaula on nyt ah niin seksikäs.'"

"Koko tämän ajan olin enimmäkseen kartellut muita somaleja. Silloinkin kun asuimme yhä vastaanottokeskuksessa, en ollut viihtynyt heidän seurassaan kovinkaan paljon. Hasnan asuntovaunussa pyörivät näyttivät käyttävän kaiken aikansa valittamiseen, varsinkin vastaanottokeskuksen ulkopuolella asuvat, jotka olivat olleet Hollannissa vuosia ja olivat vain käymässä siellä. Nämä somalit eivät olleet integroitumassa Hollannin yhteiskuntaan. He eivät käyneet töissä. Heillä ei ollut muuta tekemistä kuin notkua vastaanottokeskuksessa ruokaa ruinaamassa. Jotkut harvat oppivat ajamaan pyörällä, olivat kunnianhimoisia ja opiskelivat ja kävivät työssä - minä en ollut ainutlaatuinen - mutta heillä ei ollut aikaa seuraelämälle. Muut vain jauhoivat khatia kaiket yöt ja istuksivat puhumassa, kuinka kauhea paikka Hollanti oli."

"Siinä vaiheessa kun muutin Edeen, olin alkanut ymmärtää Hollantia paremmin. Nyt minua ärsytti se, miten Hollannissa pitkään asuneet somalit valittivat, että heille tarjottiin vain vähäpätöisiä työpaikkoja. Heitä kiinnostivat kunnialliset ammatit: lentokapteeni, lakimies. Kun huomautin, ettei heillä ollut pätevyyttä sellaiseen työhön, heidän asenteensa oli, että kaikki oli Hollannin syytä. Eurooppalaiset olivat tehneet Somaliasta siirtomaansa, mistä syystä meillä kenelläkään ei ollut pätevyyttä ja olimme alun alkaenkin joutuneet tähän sotkuun. Se oli mielestäni selvää pötyä. Olimme repineet itsemme hajalle aivan itse."

"Me kaikki olimme yhtä hämmentyneitä. Olimme aina olleet varmoja siitä, että muslimeina ja somaleina olimme vääräuskoisia parempia, ja tässä me nyt olimme, emme lainkaan parempia... ...monet ihmiset vetäytyivät tällaisesta kiusaantuneisuudesta yhteisen somalialaisuuden suljettuun piiriin. He reagoivat luomalla fantasian, että he somaleina olivat kaikesta paremmin perillä kuin nämä alempiarvoiset valkoihoiset... ...se oli samanlaista torjuntaa ja röyhkeää asennetta, jota olin usein nähnyt kaupunkiin muuttaneilla maalaisilla niin Mogadishussa kuin Nairobissa. Täällä Hollannissa väite oli aina, että esteenämme oli rasismi. Kaikki vaikuttivat olevan jatkuvassa raivotilassa sen vuoksi, kuinka meitä syrjittiin mustan ihonvärimme takia. Jos kauppias ei suostunut tinkimään t-paidan hinnasta, Yasminin mielestä valkoihoisille oli omia alennushintoja. Hän ja Hasna sanoivat minulle, etteivät he useinkaan viitsineet maksaa bussimatkoista. He vain keksivät tapaamisia kaupungilla, ja jos pakolaistoimistosta ei annettu heille matkalippua, he sanoivat virkailijaa rasistiksi. 'Jos sanot hollantilaisen kohtelua rasistiseksi, hän antaa sinulle ihan mitä haluat', Hasna sanoi minulle kerran tyytyväisenä."

Voisin siteerata vaikka kunka paljon enemmänkin kirjasta, mutta se tekisi jo ennestäänkin pitkän postaukseni tarpeettoman paljon pidemmäksi. En voi kuin suositella, että ihmiset lukisivat tämän hienon kirjan ja menisivät sen jälkeen itseensä miettimään, miksi nykyisenlainen maahanmuuttopolitiikka ei toimi.

Kirjastohäpäisy

Olen kysellyt Joensuun seutukirjastolta, että ottaisivatko he valikoimiinsa Jussi Halla-ahon kirjan Kirjoituksia uppoavasta lännestä. Sähköpostikyselyyni vastattiin, etteivät he voi ottaa valikoimiinsa kirjaa, jonka kirjailijaa syytetään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Laitoin takaisin, että kyseisessä kirjassa ei ole sitä kirjoitusta, mistä Halla-aho on saanut syytteen, ja sen jälkeen minulle sanottiin että sitten ei pitäisi olla mitään estettä. No, eihän siinä sitten mitään.

Tänään minulle tuli kirjastossa fix idé tarkistaa, onko kirja hankittu tai edes hankinnassa, eikä se ollut. Täytin siinä paikassa hankintaehdotuslapun ja vein sen tietopalvelutiskille. Tiskin tädit, joista toinen oli vanha ja toinen suurin piirtein minun ikäiseni, alkoivat todella kovaan ääneen siinä posmottaa, että tämähän on syytteessä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, ei tällaista materiaalia voi tänne hankkia! Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Ja molemmat katsoivat minua kuin olisin ehdottanut kirjastoon hankittavaksi omaa kaasukammiota.

Koska olen ujo misantrooppi, tuo kaikkien asiakkaiden korviin kailotettu (ja päät kääntänyt) paheksuva dialogi teki tehtävänsä, ja minä hiiviskelin häntä koipien välissä pois seiniä pitkin kirjastoväen katseet selässäni. Olipa taas jumalattoman tahdikasta käytöstä kirjaston väeltä, joiden tiedot Halla-ahosta oli mäkätyksestä päätellen peräisin enimmäkseen Ilta-Sanomista.

Että kiitos vain pääkirjaston väelle. Vittuillaan kun tavataan.

Viihdettä paossa

Kontiolinnan uuden pakolaiskeskuksen asukkaat valittavat viihdykkeiden ja palveluiden puutetta. Bussikin kulkee Joensuuhun vain tasatunnein, eikä pysähdy suoraan Prisman oven eteen. Viihdykkeenä on vain televisio, eikä edes satelliittilautasta jolla seurata Al-Jazeeraa kiinnostavimpia ohjelmia. Tämähän on tietenkin huutava vääryys.

Jostain on kuitenkin löytynyt riittävästi varallisuutta monen sadan euron iPod-soittimiin, hienoihin multimediapuhelimiin ja niin kalliisiin muotivaatteisiin, että niillä maksaisin itse kuukauden ruokaostokset, eikä tarvitsisi edes kovin nuukasti syödä. Varmaan tämä on monikulttuuriuskovaisten mielestä kateellisen panettelua, mutta minusta se on hieman kummallista. SPR:n kampanjat antavat ymmärtää, että tänne tulevat pakolaiset ovat keripukkia sairastavia pallomahaisia lapsia, mutta minä (sekä kaikki tuttavani) olen nähnyt vain reilusti täysi-iän ohittaneita miehiä. Pakolaispolitiikassa teorian ja käytännön eriävyys on lievästi levottomuutta herättävää. Mitä he ovat paossa? Jos he ovat paossa vainoa ja kauheuksia, onko oikeasti pokkaa ruveta valittamaan huvittelumahdollisuuksien puutetta heti turvaan päästyään (Kontiolinnan pakolaiskeskus on ollut toiminnassa reippaasti alle kuukauden)?

Pyytäisin kauniisti jotain tolkkua jos en tietäisi, että se tolkku hukattiin jo kauan, kauan sitten...